Komponentteja ja geologiaa

Hyökkälän koululaiset kävivät vierailemassa Muratalla ja Helsingin yliopistolla MyTech-päivänään.

Käytimme projektiin muutaman viikon maantiedon tunnit syksyllä 2018. Esillä olivat tulevaisuuden elinympäristöön liittyen tekoäly (yksinkertaiset tekoälypulmat ja tekoälyn / tietokoneen paljastaminen luonnollisessa keskustelussa), tulevaisuuden ammatit, kestävän kehityksen mukainen elämäntapa, tulevaisuuden kaupungit mm. kaupunkiviljely, sähkön tuottaminen, liikkuminen. Oppilaat tekivät myös itse suunnitelman tulevaisuuden kaupunkivisiostaan.

Meidän luokkamme kävi vierailemassa Muratalla tammikuussa 2019. Päivän aikana meille opetettiin mitä erilaisia tuotteita Murata tuottaa ja mitä sen tavoitteet on tulevaisuutta varten. Opimme esimerkiksi että Murata tuottaa 3D Mems sensureita joita löytyy monesta elektronisesta laiteesta joita käytämme päivittäin. Esim. Autossa, tiesitkö että omassa puhelimessasikin on toden näköisesti noin kaksikymmentä Muratan tuottamaa pikku osasta. Meille kerrottiin myös monesta toimenpiteestä, mitä Muratan työntekijöiden pitää tehdä ennen toimitiloihin astumista. Katsoimme myös videon jossa näytettiin kuinka paljon eri asioita työntekijät joutuvat tekemään jottei tiloihin jossa sensoreita rakennetaan ei menisi mitään saasteita, jotka voisivat häiritä tai rikkoa sensorit.

Menimme yhdessä yliopiston aulaan odottamaan hetkeksi, jonka jälkeen tapasimme oppaamme, jotka ohjaavat meitä päivän aikana. Ensiksi menimme katsomaan isoa geologista karttaa, jossa näkyi kaikki kivilajit, joita Suomessa on. Sen jälkeen menimme tietokoneluokkaan, jossa tapasimme yhden yliopiston opettajista. Kävimme nopeasti yhdessä läpi mitä maantieto lyhykäisyydessään tarkoittaa ja mitä siihen sisältyy. Keskustelimme mm. Itseohjautuvista autoista ja mitkä seikat vaikuttavat alueen viihtyvyyteen. Kun opettaja oli lähtenyt, oppaamme pitivät meille noin tunnin harjoitus setin. Teimme yhdessä kartan, jossa näkyy miten hyvin Helsingin keskustassa voi liikkua milläkin alueella. Karttaan merkittiin karttaselitykset ja janamittakaava. Vierailun loputtua kiitimme ohjaajia kivasta päivästä ja lähdimme takaisin koululle. Päivä oli mielenkiintoinen ja kiva.